1. osa

  ”Onhan sulla kaikki mukana?” Nupun äiti seisoo tytön huoneen oviaukossa. Nuppu nostaa katseensa sängyllä ajelehtivasta tavarakasasta ja vilkaisee äitiään. Tytön ilme kertoo erittäin selkeästi mitä hän ajattelee sillä hetkellä äidistään.

  ”On.”

  ”Varmasti? Tarviitko sä vielä kaupasta jotain?” Nuppu miettii hetken ennen kun vastaa:

  ”Tuo jotain evästä.” Nuppu kääntää selkänsä äidilleen ja tämä tajuaa viimein häipyä.

  Nuppu raivaa sängylleen tilaa ja heittäytyy sille. Jännitys nipistelee mukavasti vatsassa, viikon loma vanhemmista ja sisaruksista, kaukana näistä. Viikko pesäpalloleirillä olisi Nupun unelmien täyttymys. Nupun lempiurheilulaji yhdistettynä samanikäisiin pelaajiin, disko jossain välissä ja kaiken lisäksi suuressa kaupungissa. Hymy valaisee tytön kasvot.

***

  ”Emma, millon sä tuut takaisin?” Emman jalassa roikkuva pikkutyttö uikuttaa. Emma yrittää turhaan vapauttaa jalkansa tytön otteesta.

  ”Jatta, päästä irti. Leiri loppuu ens viikon perjantaina, mä tuun sen jälkeen.” Jatta hellittää otettaan isomman tytön säärestä.

  ”Tuotko sä mulle tuliaisia?”

  ”Jos oot nätisti ja lähdet nyt pois mun huoneesta.” Jatta nousee seisomaan ja kiirehtii ulos huoneesta. Emma hymyilee, tuliaisilla uhkaaminen toimii aina.

  ”Emmaaa! Sun räpsä!” Luojalle kiitos pikkusiskoista, Emma ajattelee ja käy nappaamassa Jatan kädestä räpylän.

***

  Mittavat pakkausoperaatiot ovat vihdoin ohi. Aarne työntää käden hiuksiinsa katsoessaan isokokoista kassia, joka nököttää keittiön pöydällä. Huomenna tähän aikaan hän olisi jo leirillä, avajaisissa. Aarne oli odottanut leiriä jo yli kaksi kuukautta, aika tuntui kuluvan yhtä nopeasti kuin piimään upotettu kärpänen, mutta lopulta kului kuitenkin. Aarnea jännittää, viikko täysin tuntemattomassa kaupungissa samanikäisten pesäpalloilijoiden kanssa. Puhelin Aarnen taskussa soi, näytössä lukee isä. Aarne vastaa puheluun, isä huolehtii että pojalla on kaikki tarpeellinen ja tarpeeton. Aarne huokaa helpotuksesta kun isä viimein hyvästelee poikansa.

***

  ”Huhuu? Danski?”

  Daniel nousee sängylleen istumaan ja heittää kirjan avonaiselle kassille, josta pilkistää pelipaidan hiha. Hän nousee seisomaan ja lähtee huoneestaan yläkerran aulaan, jossa seisoo Danielin kaveri Taina.

  ”Moi”, Taina sanoo. ”Äitis päästi mut sisään.” Daniel tervehtii kaveriaan ja odottaa mitä tämä sanoo.

  ”Sä sit lähdet huomenna sinne leirille?”

  ”Joo.” Taina huokaa kateellisena.

  ”Vitsi kun mä en pääse sinne. Ei just vähempää vois kiinnostaa vahtia jotain kolmevuotiaita sukulaisia.” Daniel hymähtää myötätuntoisena.

  ”Mä tuon sulle jotain tuliaisia. Mut sori, mun pitää jatkaa pakkaamista...” Taina halaa poikaa nopeasti ja toivottaa hyvää leiriä. Daniel seisoo portaiden yläpäässä niin kauan kunnes kuulee oven kolahtavan. Myötätunto pistelee kun Daniel miettii Tainan kohtaloa. Sukulaislapsien vahtimista pesäpalloleirin sijaan. Tyttö parka.

***

  Aleksi heittää koripallon koria kohti. Pallo ei kuitenkaan osu, vaan pongahtaa renkaasta pois. Timo nappaa nopeasti pallon itselleen ja heittää pallon koriin.

  ”Mä lähden huomenna”, Aleksi ilmoittaa äkkiä. Timon keskittyminen herpaantuu kun hän katsoo Aleksia.

  ”Lähdet minne?”

  ”Sinne leirille. Mä kerroin sulle viime viikolla jo.” Timo nappaa pallon käsiinsä ja heittää Aleksille. Hän ei halua myöntää unohtaneensa.

  ”Millon sä tulet takaisin?” Timo kysyy kun Aleksi heittää korin. Aleksi kertoo leirin loppuvan perjantaina.

  ”Ai jaa.” Timoa harmittaa. Yksin melkein viikko, Aleksi oli ainoa Timon ystävä siinä peräkylässä, johon hän oli keväällä muuttanut.

  ”Meilaillaan”, Aleksi sanoo ja ottaa pallon kainaloon. ”Mun pitää mennä varmistamaan että äiti on pakannu mun kaikki kamat. Nähdään lauantaina.” Timo hyvästelee ystävänsä ja lähtee kohti omaa kotiaan samalla kun Aleksi juoksee talon portaille ja avaa oven kadoten sen taakse.

2. osa

  ”Se lupas heittää helikopterit”, pöydässä Nupun viereen istunut poika selittää ystävilleen. Nuppu kohottaa katseensa kullankeltaisesta perunamuusista poikaan.

  ”Kuka?” Nupun on pakko kysyä. Poika katsoo Nuppua.

 ”Kuusisto.” Nuppu näyttää kysymysmerkiltä. ”Toi siis”, poika sanoo ja osoittaa poikaa pari tuolia kauempana.

  ”Ahaa. Ja helikoptereiden heittäminen tarkoittaa…?”

  ”Sä et halua tietää.”

  ”Aleksi, vitsin nipo”, Kuusiston vieressä istuva poika huutaa.

  ”Ei se haluu tietää”, Aleksi huutaa vastaukseksi. ”Sä näät sitten diskossa”, se kääntyy sanomaan Nupulle. Aleksi virnistää Nupulle.
***

  Emma tuijottaa kentälle. Sinivalkoiseen Turun pelipukuun sonnustautunut tyttö syöksyy näyttävästi kolmospesälle ja Emma taputtaa muiden turkulaisten mukana.

  Emman viereen istahtaa poika, jota Emma vilkaisee. Kalpea iho kielii pojan viettäneen suuriman osan kesästä sisällä, tummanruskeat hiukset piirtyvät selkeästi ihoa vasten. Emma ei pysty erottamaan tuuhearipsisten silmien väriä.

  Poika katsoo Emmaa. Emma huomaa silmien syvän sinen ja punastuu kun tajuaa pojan huomanneen tuijotuksen. Emma kääntää katseensa peliin juuri sopivasti nähdäkseen turkulaistytön juoksevan kotipesään tehden juoksun. Emma huutaa turkulaisäitien käyttämiä sanoja.

  ”Turkulainen?” poika kysyy. Emmalla menee hetki tajuta pojan puhuvan hänelle. Poika toistaa kysymyksen ja Emma tajuaa vastata. ”Joo.”

  ”Okei”, poika sanoo ja vaikenee hetkeksi. ”Mun nimi on Aarne”, poika sanoo katse pelissä. Emma vilkaisee poikaa ja esittäytyy.

  ”Danski tuu tänne!” poika huutaa ja heilauttaa kättä vasemmalle. Pitkä, vaaleahiuksinen poika juoksee ne muutamat metrit jotka Emman ja Aarnen luo on matkaa. Poika istuutuu ja alkaa puhua Aarnen kanssa. Emma ei kuuntele poikien puhetta, hän seuraa peliä ja näkee keltamustiin pukeutuneen punakypäräisen tytön polttavan turkulaisen pelaajan.
***

  ”Kuka se oli?” Nupun joukkuetoveri Tiina kysyy.

  ”Aarne”, tyttö vastaa. Tiina kihisee uteliaisuudesta, mutta Nuppu ei tee mitään helpottaakseen hänen tiedonjanoaan. Lopulta Tiinan on pakko sanoa: ”Kerro siitä nyt jotain!”

  ”Se ei kerro mitä tarkoittaa heittää helikopterit, sillä on punaiset hiukset, kaksi vihreetä silmää, suu, nenä, leuka…” Nuppu luettelee. Tiina lyö häntä tyynyllä kasvoihin.

  ”Jotain mitä mä en tiedä!”

  ”Se pyysi mun numeron.”

  ”No tulihan se sieltä!” Tiina huudahtaa saaden loppujoukkueen katseet kiinnittymään itseensä. ”Aleksi pyysi Nupun numeron!” tyttö huutaa.

  ”Aleksi?” kysyy Mia. Tiina selventää tytölle Aleksin henkilöllisyyden.

  ”Ai se!” Mia huudahtaa. ”Ei paha”, hän lisää muiden nyökytellen hyväksyvästi päitään.

  ”Saanko mä teidän siunauksen meille?” Nuppu kysyy sarkastisesti. ”Haloo, ääliöt. Numeron pyytäminen ei merkitse mi-”

  ”Merkitseepä!” Tiina huutaa keskeyttäen Nupun puheen. Nuppu huokaa toivottomana. Kun ei tajua, ei tajua.”

3. osa

Aarnen katse haravoi leirilehden terkkuja. Tanssitko sä Emman kanssa discos, Aarne? Aarnen on pakko nauraa. Ei epäilystäkään siitä, kenelle viesti on tarkoitettu. Viestin lähettäjäksi Aarnella on kolme vaihtoehtoa:Emma, joku Emman kaveri tai Daniel. Aarne on taipuvainen viimeisen vaihtoehdon kannalle, Emma se ei ainakaan ollut ja Daniel oli virnistellyt vieressä Aarnen pyytäessä tytön numeroa.

”Danski”, Aarne sanoo. Viereisellä patjalla makaava Daniel hätkähtää hereille.

”Mmhäh.”

”Pakkoks sun on koko ajan nukkuu”, Aarne sanoo ja tökkää toista poikaa kylkeen.

”Mä löysin jännän terkun”, Aarne kertoo silmät kiinni makaavalle Danielille.

Tämä ynähtää Aarnelle jotain epäselvää. Aarne lukee terkun ääneen.

”Ei se sattumalta olis sun kirjoittamas?”

”Kenen, munko?” Daniel mutisee liian viattomasti.

”Kiva Danski. Voi *******.”

”Tuhma poika”, Daniel virnistää kohottautuessaan istumaan.

”Ja haista vi- spilä”, Aarne ei sanokaan mitä oli aikonut, koska joukkueen valmentaja astuu samalla hetkellä luokkaan.

Mies katsoo Aarnea kulmat kohollaan.

”Ei mitään”, Aarne sanoo.

***

Punavalkoisiin pukeutunut joukkue kiiruhtaa Aleksin ohi hillittömästi kikattaen. Poika nostaa katseensa kengännauhoistaan. Tyttöjoukon keskellä näkyy häilähdys tuttuja hiuksia, syvän mustia ja kirkkaan vaaleanpunaisia. Aleksi on nähnyt tasan yhdellä ihmisellä samanlaiset hiukset, ja punavalkoinen pelipuku korostaa pojan arvausta. Nuppuhan se siellä. Aleksi hymyilee, mutta ärsyynnys paistaa silti kasvoilta. Tyttöjen kikatuksen syy on selvä. Hetken Aleksia kaduttaa, että pyysi Nupun numeron, muttei kauaa. Kyllä hän yhden tyttöjoukkueen kikatukset kestää, jos se on Nupun numeron hinta.

Aleksi nousee seisomaan nopeasti ennen kuin joukkue kääntyy nurkan taakse. Nuppu katsoo taakseen, ja Aleksi kohtaa tytön katseen. Hymynpoikanen karehtii Nupun huulilla, ja tyttö kääntyy nurkan taakse. Aleksi seisoo tuijottamassa Nupun perään vielä muutaman sekunnin sen jälkeen kun tyttö on jo kadonnut nurkan taakse.

4. osa

  Se sitten heitti helikopterit, Nuppu miettii ja naurahtaa. Heitti helikopterit oikein kunnolla.

  Aleksi Nupun vieressä kauhoo suuhunsa riisimuroja ja Nuppu mutustelee sämpyläänsä. Nyt Nuppu tietää mitä tarkoittaa heittää helikopterit, ja tietää Aleksin olleen oikeassa. Ei hän olisi välttämättä halunnut tietää.

  Kuusisto astelee ruokalaan hiukset pörrössä ja silmiään hieroen. Aleksin joukkue taputtaa ja Kuusisto virnistää.

  ”Oliko sulla kivaa siellä?” Aleksi kysyy Nupulta. Tyttö kohauttaa olkiaan. ”Ihan kivaa.” Sun kanssas, Nuppu lisää mielessään.

  ”Mulla oli kans ihan kivaa”, Aleksi kiusoittelee. ”Mikä oli kivointa?” Nuppu tietää, mitä Aleksi odottaa hänen vastaavan. Hän kuitenkin hymyilee kiusoitellen.

  ”Varmaan se helikoptereiden heitto”, Nuppu sanoo ja Aleksi esittää murjottavansa. ”Haloo, pallopää”, Nuppu sanoo. ”Mitä luulet.”

  Aleksi ei sano mitään. Hän saa loput murot syötyä ja jää odottelemaan muita.

  ”Aleksii…” Nuppu sanoo ja tökkää hellästi poikaa kylkeen. ”Älä jaksa.”

  ”Jaksanpa”, Aleksi virnistää. ”Sun on pakko myöntää että sulla oli hauskempaa mun kanssa.”

  ”Eipä oo pakko”, Nuppu virnistää. ”Mut joo, oli mulla hauskempaa sun kanssa”, Nuppu sanoo ja nousee. Hän kumartuu ja suikkaa nopean suukon Aleksin poskelle. ”Nähdään.”

***

  Emma istuu pöydässä joukkueensa kanssa. Tytöillä on meneillään leirin poikien vertailu.

  ”Se yks, se mikä sen nimi nyt on”, Laura sanoo, ”se jolla oli se iso vihree huppari. Se on aika…” Laura päättää sanansa merkitsevään hiljaisuuteen. Tytöt nyökyttelevät, Emmakin, vaikkei olekaan samaa mieltä. ”Emma, etkö sä tanssinu sen kanssa?”

  Emma on varuillaan. ”Joo.”

  ”Mikä sen nimi on?”

  ”Aarne.” Emma vastaa yksisanaisesti, tietää Lauran ja muiden ihmettelevän sitä.

  ”Miten sä pystyit siihen? Siis kun sehän nyt vaan on silleen aika kauhee tai silleen…”

  ”Ihan helposti”, Emma sanoo korottaen hitusen ääntään. ”Ei mitään vaikeuksia. Mä en tiedä mitä sä tarkoitat, että se on silleen kauhee tai silleen.” Laura hämmästyy. Emma ei ole koskaan ennen sanonut mitään vastaan. Emma kohauttaa olkiaan ja nousee ylös ja nappaa tarjottimen käsiinsä. ”Mä menen jo.”

***

 Danielin ja Aarnen muu joukkue on jo mennyt, kaksi poikaa istuu enää aamiaispöydässä.

  ”Sä muistit”, Daniel virnisti.

  ”Muistin mitä?” Aarne havahtuu ajatuksistaan.

  ”Tanssia Emman kanssa.” Daniel nauraa ja juo mehunsa loppuun. Aarnen posket lehahtavat punaisiksi. Daniel ihmettelee ystävänsä käytöstä kun Aarne kaataa maitoa päälleen.

  ”Aarne, mitä sä sekoilet?”

  ”Emmä mitään. Ootsä valmis?”

  ”Joo. Johtuks toi siitä mitä mä sanoin?” Daniel kysyy ja viittaa Aarnen märkään paitaan. Aarne katsoo paitaansa kuin vasta nyt tajuaisi sen olevan märkä. ”Voi luoja mies”, Daniel huokaa. ”Sä oot liemessä.” Daniel taputtaa kaverinsa selkää.

K.H.

5. osa

  Tavarat pakattu jälleen. Luokkahuone näyttää autiolta, tyttöjen kassit yhdessä nurkassa. Nuppu katselee huonetta ja melkein tuntee kyynelten kihoavan silmiinsä.

  Leiri on lähes ohi. Pelit ovat jo päättyneet, päättäjäiset ovat vielä edessä. Nuppua harmittaa, kaikki leirillä tapahtuneet asiat ovat enää muistoja tapahtumista, kaikki leirillä tavatut kaverit unohtuvat pian. Paitsi yksi.

  Nuppu lähtee luokasta. Hän löytää Aleksin muutaman luokkahuoneen päästä, juttelemasta kavereidensa kanssa. Aleksi huomaa Nupun ja jättää pojat jatkamaan juttua.

  Aleksi kietoo kätensä Nupun ympärille. Nuppua ei häiritse että he seisovat yleisessä, pelaajia täynnä olevassa käytävässä. Aleksi suutelee Nuppua nopeasti.

  ”Lehtonen, tänne!” Huuto saa Aleksin irrottamaan otteensa Nupusta. Poikien valmentaja on odottamassa Aleksia luokan ovella. Aleksi vilkaisee Nuppua anteeksipyytävästi ja häipyy sitten luokkaan. Nuppu hymyilee itsekseen ja lähtee sitten omien kavereidensa luo. 

*** 

  Emma seisoo aulassa kassi kädessään. Lähtö on tuota pikaa, Emman joukkue ei jää päättäjäisiin, heidän pitää lähteä ajamaan kohti kotia että pääsisivät vielä samana yönä takaisin. Emma vilkuilee hermostuneena ympärilleen. Hän odottaa Aarnea, toivoo näkevänsä pojan vielä kerran ennen kuin he lähtevät. Emman odotus palkitaan, Aarne syöksyy hengästyneenä aulaan ja vilkuilee ympärilleen. Hän huomaa Emman ja lähtee tytön luo.

  ”Öö, tota...” Aarne takeltelee. ”Mä, niinkun tykkään susta tosi paljon.” Emmaa huvittaa vähän, Aarne ei selkeästikään ole tottunut tällaisiin tilanteisiin.

  ”Mäkin susta”, Emma hymyilee ja vilkaisee muuta joukkuetta. Laura katsoo Emmaa ja Aarnea, hän on ilmiselvästi tunnistanut Aarnen discon vihreähuppariseksi pojaksi. Emmaa naurattaa hieman, koko tilanne on mielettömän huvittava.

  ”Jos sä haluisit”, Aarne sanoo, ”niin öm, voitaisko me niinkun alkaa olla silleen oikeesti?” Silleen oikeesti. Miten silleen oikeesti ihminen voi olla leirillä tapaamansa tyypin kanssa?

  ”Joo, voidaan alkaa olla silleen oikeesti.” Emma halaa Aarnea.

  ”Hei Emma, me lähetään”, joukkueen valmentaja huutaa. ”Jos mielit kyytiin, niin vähän äkkiä sitten.”

  ”Soitellaan”, Emma kuiskaa Aarnelle. ”Mun pitää mennä.” Emma suutelee nopeasti poikaa poskelle ja lähtee muun joukkueen perään. 

*** 

  ”Sä oot lätkässä”, Daniel nauraa Aarnelle. Aarne ei kiistä, Daniel on oikeassa.

  ”Danski pää kiinni nyt.” Aarnea ärsyttää hieman Danielin läpänheitto. ”Sä et oo.”

  ”En ookaan. Mut mitä te teitte Emman kaa?”

  ”Ja sehän ei oo sun ongelmas.”

  ”Ei sit.” Daniel nostaa bussiin laukkunsa. Aarne nostaa omansa edellisen viereen. He suuntaavat askeleensa bussin ovelle ja nousevat kyytiin. Aarne suuntaa takapenkeille ja valtaa kaksi tuolia Danielin asettuessa toiselle penkkiriville. Bussi hurahtaa käyntiin, Aarne luo viimeisen katseen kaupunkiin ja sulkee sitten silmänsä. Aarne ei pidä busseista eikä niissä matkustamisesta, parhain keino välttää pahoinvointi on sulkea silmät ja nukkua.

6. osa

Voi ei. Ei toi voi olla tosissaan. Daniel tuijottaa isäänsä kauhun vallassa. Isä on silminnähden innostunut.

"Me muutetaan sinne ens kuussa, ajattele Danski!"

"Mä en halua muutaa mihinkään Pöytyälle!" Isä katsoo Danielia kummissaan.

"Miten niin?"

"Mun kaverit, pesis, kaikki!"

"Onhan Pöytyälläkin joukkue. Sä saat nopeesti uusia kavereita sieltä!" Daniel aikoo väittää vastaan, mutta isä vaientaa hänet nostamalla kätensä pystyyn. "Mee pakkaamaan."

"Ja mähän täältä en muuta!"

Kolmen viikon kuluttua Daniel seisoo ulko-ovella. Takana on tyhjä käytävä, ja ovien takana olevat huoneet kumisevat tyhjyyttään. Lupauksensa vastaisesti Daniel muuttaa, hän seisoo talon etuovella viimeistä kertaa elämässään. Daniel astelee nopeasti ajotielle ja siellä odottavaan punaiseen Opeliin. Isä on jo valmiina odottamassa, Danielin äiti on tarkastamassa että huoneisiin ei jäänyt mitään ja pikkusisko roikkuu äitinsä jalassa itkien.

Lopulta koko perhe on autossa ja matka alkaa. Tutuilla kaduilla ajaminen viimeisen kerran pitkään aikaan tuntuu kamalan lopulliselta. Daniel vilkaisee ikkunasta ulos ja näkee Aarnen kotitalon. Vaikkei Daniel olekaan kyynelehtivää sorttia, kyyneleet tekevät tuloaan ja Daniel peittää ne muulta perheeltä yskänkohtauksella.

Ensmmäinen koulupäivä uudessa koulussa on alkanut. Daniel tarkastelee luokkaansa, mitäänsanomattomia perussuomalaisia suurin osa. Musta-vaaleanpunaiset hiukset kuitenkin kiinnittävät Danielin huomion. Hiukset omaava tyttö näyttää etäisesti tutulta, Daniel on varmasti nähnyt hänet jossain, muttei muista, missä.

Tyttö kaivaa repustaan kännykän ja vastaa siihen. Daniel ei yritä kuunnella tytön sanoja, mutta erottaa kuitenkin nimen Aleksi ja miten tyttö kutsuu keskustelukumppaniaan murukseen. Opettajan astuessa luokkaan tyttö hyvästelee nopeasti kaverinsa ja työntää puhelimen laukkuun. Opettaja huomaa Danielin ja pyytää häntä esittäytymään. Daniel kertoo nimensä ja opettaja käskee muita oppilaita kertomaan omansa. Danielin huomion kiinnittänyt tyttö paljastuu Nupuksi.

Välitunnilla Daniel istuu yksin penkillä koulun seinään nojaten, ja Nupuksi esittäytynyt tyttö tulee välitunnin puolivälissä juttelemaan Danielin kanssa. Danielista on mukavaa jutella Nupun kanssa, heillä on paljon yhteistä, he pitävät samasta musiikista ja lopulta Danielille selviää mistä tyttö on tuttu. Nuppu oli samalla pesisleirillä kun Daniel.

Puhelin Danielin taskussa soi, näytössä näkyy nimi Aarne. Daniel juttelee kaverinsa kanssa, kyselee kuulumisia ja kuulee että Emma on tulossa käymään yhdeksi lauantaiksi parin viikon kuluttua. Soiva koulun kello pakottaa Danielin onnittelemaan kaveriaan pikaisesti ja sitten hyvästelemään hänet.