to 10.7.08

Juha Levonen
Juha Levonen

Valokuvaaja Juha Levonen

 

 

Tenavaleirillä on tullut tutuksi näky; mies ja kamera. Leirielämän tallentamisesta valokuviksi on todellisella antaumuksella huolehtinut Juha Levonen. Hän on pyörinyt kuin hyrrä ja aina siellä missä tapahtuu. Mitään ei ole jäänyt huomaamatta.

 

Kuvamateriaalia hän on tallentanut niin leirilehti Kenttäpostiin kuin Tenavaleirin nettisivuillekin. Näin leiritunnelmaan ovat päässeet myös ne vanhemmat, jotka eivät ole mukana kannustusjoukoissa paikanpäällä. Sivulla kävijöiden määrä kertoo, että kuvia selataan ahkerasti.

 

- Tämä oli ensimmäinen pesäpalloleiri, jossa olen ollut mukana. Monelle joukkueelle tämä on ollut melkoinen elämysmatka, jossa ei pelit eivät aina ole olleet tärkeimmässä roolissa. Toivon, että ottamani kuvat elävät pitkään ja tuovat muistoja mieliin pitkin vuotta, sanoi Juha.

 

Kenttäposti-leirilehden tekeminen on ollut haaste ja mielenkiintoinen tehtävä.

- Lehden yöpainotteisuus yllätti. Nuori työporukkamme on ollut mahtava. He ovat jo puolesta sanasta ymmärtäneet, mitä tehdään ja miten toimitaan. Päätimme jo talvella, että teemme tämän vuoden parhaan Tenavaleiri-lehden. Mielestäni olemme siinä myös onnistuneet hyvin.

 

Hyvän valokuvan elementit löytyvät silmällä.

- Tilannekuva on paras. Tarkennus, valotus ja ilmeet pitää olla kohdallaan. Toki hyvään otokseen tarvitaan myös tuuria.

Tuomari

 

Nimi: Emilia Itävalo             

                      

Asuinpaikka: Kankaanpää

Monesko tuomarileiri: Ensimmäinen

Oletko viihtynyt leirillä: Joo, ihan hyvin.

Oletko saanut uusia tuomari kavereita: Joo olen.

Onko tuomarileirin suhteen asiat olleet kunnossa: Joo on ne ihan, mutta joillain kentillä kalkki on vaan levinny liikaa.

Oletko pyytänyt apua tuomaroinissa: No en paljoa.

Kuinka omat tuomarointisi ovat mielestäsi menneet: Kyllä ne ihan hyvin.

Onko sinulle ollut tiukka tuomarointeja: No on jotain.

Onko tiukat ratkaisut ollut helppo ratkaista: Joskus, mutta ei aina.

Mitä mieltä olet leiristä kokanaisuutena: Hyvä on ollu.

NJ/EF&LK


Emilia Itävalo tuomaroi mielellään

Pelaajahaastattelu

 

Nimi: Susanna Kuusisto

Ikä: 11

Joukkue: SMJ -96 tytöt

Mitä odotit leiriltä eniten: Hyviä pelejä

Miten pelit ovat menneet: Hyvin, vain yksi häviö

Oletko saanut uusia kavereita: No vähän

Mitä pelipaikkoja olet pelannut: Ykkösvahti, sipari, kakkospolttaja ja kakkosvahti

Mikä oli leirin kohokohta: Pelit

Odotitko diskoa ja millainen se oli: Odotin vähän, se oli ihan ok

Terveiset muille: Terkkuja jusseille

Leirillä viihdytään!

 

 

Näitä kysyimme:

1.Miten olet viihtynyt Tenavaleirillä?

2.Mitä leiristä on jäänyt mieleen?

 

 

 

 

Nimi:            Niko Nylund, Kerava

1                    -Hyvin.

2                    -Hyvät suoritukset, kaverit.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nimi:            Milja Laakso, Hyvinkää

1                    -Hyvin.

2                    -Itä-länsi voitto.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nimi:            Andreas Ripatti, Järvenpää

1                    -Ihan hyvin.

2                    -Disco, syöksyminen, voittopelit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nimi:            Juulia Salonen, Pori

1                    -Hyvin.

2                    -Disco, pelit.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nimi:            Eemil Sairanen, Loimaa

1                    -Hyvin.

2                    -Kaikki.        

 

 

 

 

NJ/LK&EF

 

 


Valmentajan haastattelu

 

Nimi: Jarno Kallio

Joukkue: Napa-pesis E-pojat

Miten pelit on mennyt: Tosi hyvin

Montako vuotta olet valmentanut: Tämä on ensimmäistä vuotta

Oletko itse pelannut: 15 KaMassa ja nykyään Napa-pesiksen miehissä

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla, millainen valmentaja olet: Huumorintajuinen, kannustava ja rauhallinen


LEIRIKUMMIT IHASTELIVAT TENAVALEIRIN MENOA

 

Tenavaleirin kummit. Porin Pesäkarhujen, Niina Luomanen, Sanni Vainio-Hynnilä ja Kaisa Kärkkäinen vierailivat torstaina. Superpesispelaajat kiertelivät kentillä seuraamassa Itä-Länsi-pelejä ja he jakoivat pelaajille kunniakirjat.

Ensi töikseen tytöt pääsivät maistamaan leiriruokaa, joka palautti heidän omat leirimuistonsa eloon.

- Hyvää oli ja riittävästi, totesivat kummit yhdestä suusta.

Pikkulikasta lähtien Sanni, Niina ja Kaisa ovat viettäneet kesänsä pesäpalloleireillä. Sanni on pelannut pesäpalloa 15 vuotta, Niina 18 ja Kaisa 12 vuotta.

Leirielämästä heillä on pelkkiä hyviä muistoja.

- Paras muisto on, kun voitimme C-tyttöjen SM-pronssia, kertoi Raahesta kotoisin oleva ja silloin Pattijoen Urheilijoita edustanut Kaisa.

- Leireillä ehdoton ykkönen oli disco, siellä sitä pääsi tunnelmaan, jatkoi Sanni.

- Niin ja ne kaikki terkut. Kyllä niitä kirjoiteltiin ahkerasti ja aina uusille ihastuksille, nauroi Niina.

Pesäkarhujen tytöt ihastelivat myös Tenavaleirin leirilehteä, Kenttäpostia.

- Leirilehteä aina odotettiin innolla ja meillä oli aina tappelu siitä, kuka saa sen ensimmäisenä lukea, muisteli Sanni.

Pesäpallo on tällä hetkellä pesäkarhulaisille ehdoton ykkösjuttu. Oma joukkue on Superpesistilaston kärjessä. Takana on 13 ottelua ja 13 voittoa. Se saa hymyn tyttöjen huulille.

- Erityisesti nyt meillä on mahtava henki ja peli-ilo päällä. Peli kulkee, iloitsi Niina.

- Meillä on koossa vahva ja tasainen joukkue. Meillä 12 pelaajaa, jotka kaikki pystyvät mihin vaan, jatkoi Sanni.

- Me nautimme pelaamisesta ja se myös näkyy. Yleisö on löytänyt jälleen katsomaan ja se on hieno asia, täydensi Kaisa.

Naispesäpallo on tapahtumarikasta ja iloista pelaamista. Vahvat tuuletukset kuuluvat kuvaan. Tyttöjen mielestä pesäpallo on erinomainen joukkuelaji, jossa korostuu pelaajien yhteishenki ja erilaiset taidot.

- Joukkuepelaamisesta on hyötyä myös tavallisessa elämässä. Se auttaa tulemaan toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, pohti Sanni.

 

 

Kauhunhetket hississä

 

Ammattikorkeakoulun majoitustiloissa koettiin keskiviikkona kauhunhetkiä, kun kellaritilojen WC:hen matkalla olleet Kiimingin Urheilijoiden 96 tytöt jäivät jumiin hissiin.

Hissi jäi paikoilleen kahden kerroksen väliin. Tytöt Saana Viinikka, Aiju Kouva, Anni Tikkanen, Iina Hamarinaho, Pinja Torro, Jutta Lohi ja Ansa Juntunen kokivat melkoisia kauhunhetkiä, huomatessaan hissin jumittuneen.

 

- Kyllä siinä itku pääsi ja me olimme aikalailla paniikissa, kertoi Pinja.

 

- Olimme lähes 40 minuuttia siellä ja tuntui, että happi loppuu justiinsa, jatkoi Saana.

 

- Kyllä meitä pelotti ihan oikeasti, muisteli Aiju.

 

Rohkea Pinja soitti hissistä isälleen ja hissin ulkopuolella olleista joukkuetovereista Päivi Berg haki äitinsä apuun.

Pian saatiin myös leiriorganisaation väkeä paikalle ja lopuksi vielä palokunta saapui tilanteeseen mukaan.

Hissi saatiin käyntiin, mutta se hurahti kellarikerrokseen aika vauhdilla. Hississä olleet tytöt ehtivät jo valmistautua palomiesten ohjeiden mukaan rysähdykseen, mutta onneksi kiito loppui ajoissa. Nyt hissi on käyttökiellossa.

Poistuessaan hissistä tytöt olivat ihan shokissa ja useimmilla eivät jalat edes pitäneet. Sen verran kova reissu oli.

Harmittavaa oli, että samassa majoitustiloissa majoittuneista eräät eivät ymmärtäneet tilanteen vakavuutta vaan syyttelivät valojen palamisesta ja häiriköinnistä. Pelästyneet tytöt eivät saaneet ansaitsemaansa myötätuntoa ja tukea vaan päinvastoin.

 

Tyttöjoukkueella ei uni tullut silmään pitkään aikaan ja yhdessä he pitivät vielä kriisipalaverin käyden läpi tapahtumien kulun.

 

Yön jälkeen tytöt voivat paremmin ja kauhunhetkiä voitiin muistella jopa jo leirilehteenkin.

Tenavaleirimuistoihin hissiseikkailu varmasti jää pitkäksi aikaa.

- Silti parasta leirillä on ollut disco, mutta se olisi saanut kestää kauemmin ja hitaita olisi saanut soittaa enemmän, totesi tiukka Kiimingin Urheilijoiden 96 tyttöraati.


Parhaat viheltäjät palkittiin

 

Torstai iltana pidettiin pieni muotoinen tilaisuus auditoriossa, jossa oli paikalla tuomarit, sekä tuomaritoiminnasta vastaavat. Leirinjohtaja Matti-Pekka Salo kiitti kaikkia tuomareita ja kertoi, että palaute on ollut hyvää. –Ilman teitä ei olisi leiriä, Matti-Pekka jatkoi.

Matti-Pekan jälkeen myös kilpailupäällikkö Mikko Virtanen lausui muutaman sanan. –Hommat ovat hoituneet hienosti. Kehitystä on näkynyt leirin aikana, Virtanen totesi.

Tilaisuudessa palkittiin myös muutama tuomari. Parhaana tyttö tuomarina palkittiin Sara Väyrynen, parhaana poika tuomarina Kristian Koskinen, reiluna tyttö tuomarina Verna Kokkonen sekä reiluna poika tuomarina Petja Vaittinen.

Vuosien varrelta
Palaute
Tiedotearkisto
Leiritulokset 2002-2008
 
 © 2008 Valtakunnalliset Pesisleirit 2008 SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu