 Pesäpallon kehittäjä Lauri Tahko Pihkala on juuri heittänyt avausheiton Itä-Länsi -ottelussa Hesperian kentällä 1959. Tahkon vieressä silloinen pesäpalloliiton puheenjohtaja Erkki Kivelä.
|
 |
Pallo - paras urheiluväline
Suurmenestys Tukholman olympiakisoissa 1912 nostatti Suomessa kansallisen itsetunnon aallon. Sisukas kansa pystyy vaikka mihin oli ydinajatus.
Tuo huuma vaikutti ratkaisevasti pallonlyönnin kohtaloon Suomessa. Kuinka niin? Eihän Tukholmassa lyöty palloa? Kisat olivat yleisurheilun ja yksilölajien juhlaa. Selitys löytyy Pihkalan ajatuksenjuoksusta:
- urheilu on väline itsenäisyysperinnössä
- itsenäisyyttä ajetaan olympian näyttämöllä
- siellä pitää menestyä
- menestys on tehokasta valmennusta
- mikä on maailman paras valmennuskonsti?
- se on pallonlyönti
- siinä juostaan vimmatusti ja heitetään lujasti
Lauri ”Tahko” Pihkala piti siis palloa parhaana urheiluvälineenä. Pesäpalloa hän pohti 13 vuotta, kunnes lopullinen idea oli valmis. Peliä kehittäessään hän haki kansallisurheilua maahamme. Hän huomasi, että ”milloin jossakin maassa on kansallisurheilu muotoutunut, sellaisena tavallisesti on jokin pallopeli”. Ja Suomessa oli lyömäpallopeleillä vanhat perinteet. Hän piti pallopelejä urheilukoulutuksena ja samalla myös kansakouluna. Pallonlyönti oli kuitenkin kyläpeliä, tarvittiin kansallispeli yhtenäisin säännöin kehitettynä. Aikaisempi kosketus baseballiin antoi pontta kehitystyöhön, kokeiluihin. Hän kehitti pesäpalloa myös siksi, että hän näki maassamme melkoisen ristiriidan yksilöurheilun ja joukkueurheilun välillä. Nuorison kasvatus kaipasi hyvää pallopeliä. Samalla voisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: myös yleisurheilu, varsinkin pikajuoksu voisivat hyötyä.
Pallopelit, joissa lyödään palloa, juostaan, kopataan ja poltetaan, ovat yleismaailmallista ja vuosisatoja vanhoja. Euroopassa niitä pelattiin paljon vielä 1880 – luvulla, mutta ne kuihtuivat uuden kilpaurheilun jaloissa.
|